Elokuvat ovat kiistatta yksi suosituimmista taiteenmuodoista, ellei jopa suosituin. Niiden historia kantaa jo 1700-luvulle, jolloin käytettiin jo nykyisen elokuvan edeltäjiä kuten taikalyhtyä, kaleidoskooppia ja camera obscuraa, jolla pystyttiin heijastamaan seinälle kuvia. 1890-luvun lopussa päästiin todistamaan historiallista ensi-iltaa, kun Ranskasta lähtöisin olevat Lumieren veljekset aloittivat elokuvaesitykset julkaisemalla ensimmäisen ”elävän kuva” eli L’Arrivee d’un train en Gare de la Ciotat. Myös toinen ranskalainen kaveri nimeltä Georges Melies oli osaltaan vaikuttamassa nykyaikaiseen elokuvaan keksimällä trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvat.

Siitä se sitten lähti, elokuvan aika. 1920-luvulla elokuviin saatiin äänikin, tätä ennen ne olivat olleet pääasiassa mustavalkoisia mykkäfilmejä, joissa näyttelivät mm sellaiset ikisuosikit kuin Charles Chaplin sekä Rudolph Valentino. Ne olivat todella suosittuja silloin, ja vieläkin löytyy uskollisia faneja, jotka näistä rahisevista värittömistä pätkistä tykkäävät. 40-luvun loppupuolella oli tekniikka kehittynyt jo sen verran eteenpäin, että elokuviin saatiin värit technicolorin myötä. Mutta monet kuuluiset elokuvatuottajat käyttävät vieläkin tätä mustavalkoisuutta hyväkseen tehostekikkana, kuten Steven Spielbergin elokuvassa Schindlerin lista, joka on lähes kokonaan mustavalkoinen, vain yksi pieni punainen yksityiskohta sieltä erottuu.

Elokuvia on joka lähtöön. Suuri osa elokuvista tulee Hollywoodin ihmemaasta, mutta myöskin Intian Bollywoodista sinkoaa maailmalle paljon elokuvia, ovathan intialaiset maailman suurimpia elokuvafaneja. Länsimaiseen elokuvatottumukseen tämä Bollywood-elokuvat ovat hieman eksoottisia. Enemmän ehkä katsotaan jännitys- ja toimintaelokuvia, mutta kauhu- sekä romanttisilla elokuvilla on myös omat katsojakuntansa. Aikojen saatossa on monista elokuvista tullut klassikkoja, jotka jäävät ihmisten mieliin jollain tapaa, ja joista ainakin muutama kuuluisi kaikkien nähdä.

Mutta mikä elokuvissa sitten kiehtoo? Entisaikojen elokuvateatterit olivat valaistuksen puolesta dramaattisia areenoita, koska mustavalkoisuutta haluttiin jotenkin kompensoida väreillä. Nykyään panostetaan surround-ääneen, jossa tuntuu kuin olisi itse paikalla. Astetta parempi elokuvakokemus saadaan nykyisin 3D-efektillä, jota etenkin lasten piirretyissä käytetään paljon, mutta myös monet seikkailuelokuvat ovat tehty samalla tekniikalla. Elokuva tuo sen puolentoista, kahden tunnin paon normaalista elämästä, jossa mahdollisesti odottavat työ- tai rakkaushuolet. Elokuvaan voi samaistua, se herättää tunteita ja keskusteluja laidasta laitaan ja huono elokuva jättää myös kylmäksi. Tai jos se on todella hyvä, niin sen voi katsoa monta kertaa ja aina siitä löytyy jokin juttu, jota ei ole aiemmilla katselukerroilla nähnyt.