Omaa musiikkia voi luoda monella tapaa. Joku osaa ehkä parhaiten kirjoittaa suoraan nuotteja tai toinen ehkä tekee biisejä korvakuulolla, mutta ei osaa niitä nuoteiksi pukea. Ensin voi olla sanoitus, johon alkaa mallailemaan sopivia säveliä, tai ensin alkaakin päässä soimaan sävel, ja vasta sitten tulevat sanat. Tai eihän sitä tarvitse itse sanoittaa, onhan maailma pullollaan sanoittaja jotka eivät ole säveltäjiä, tai toisin päin.

Näin tietokoneiden ja muiden teknisten laitteiden yleistyessä on oman musiikin luominen verrattain helppoa kun vertaa siihen aikaan, jolloin ne eivät olleet ja kaikki ideat piti kirjata ylös käsin. Nyt on mahdollista iskeä tietokone kiinni syntikkaan tai noh, pärjäähän sitä ilmankin. Jopa älypuhelimiin on saatavilla sovelluksia, joilla luoda musiikkia.

Millaista musiikkia sitten tietokoneille saa aikaiseksi? Olet ehkä kuullut termin tietokonemusiikki mutta et ole aivan varma mitä sillä tarkoitetaan. 70-luvulla se oli vielä aika kokeellista meininkiä eikä auennut niin laajalle kuuntelijakunnalle, mutta viimeistään 90-luvulle tultaessa oli sen markkina-arvo kasvanut huomattavasti tietokonepelien ym. yleistyessä. Yhtenä suurena elektronisen musiikin edelläkävijänä pidetään mm. Jean Michel Jarrea, jonka levyjä on myyty maailmalla yli 80 miljoonaa kappaletta ja joitakin hänen biisejään on ollut myös listaykkösinä.

Tietokonemusiikin luomisesta onkin aika luonnollista siirtyä myös soittamaan musiikkia clubeilla jne. eli ryhtyä Dj:ksi. Monen musiikinharrastajan haaveena tuntuu olevan saada nimeä Dj:nä ja netin keskustelupalstoja selaava löytää aiheesta aloitettuja threadeja vaikka millä mitalla. Miten aloittaa? Kuinka saada nimeä? Millaiset laitteet? Suosituin neuvo aloittelijalle on hommata edes jonkintasoiset laitteet, priimaa ei amatööri vielä tarvitse ja miettiä, onko oma genre vinyylit vai lähteäkö miksaamaan CD-levyillä. Harjoitus tekee mestarin tässäkin hommassa: kunhan muistaa ettei se ole vain sitä, että osaa miksata. Hyvä Dj on perillä asiakkaistaan esim. yökerhon asiakkaista ja uusimmista musiikkituulista.